
Hei sinä, kiva kun löysit mun portfolion!
Olen vasta valmistunut markkinoinnin ja viestinnän tradenomi. Rakastan kirjoittamista, mutta haluan myös kokeilla uutta ja olla monessa mukana. Olen tyyppi, joka hyppää pää edellä mukaan ja miettii vasta jälkikäteen.
ā
Viimeistään opiskelujen aikana kirkastui, että markkinointi ja viestintä on MUN JUTTUNI. Tykkäsin päästä kokeilemaan kaikkea konseptoinnista videotuotantoon ja lähdin aina ideoita pursuen uuteen projektiin mukaan!
ā
Miten tähän kaikkeen päädyttiin ja miten markkinoinnin palo syttyi? Jatka lukemista, niin kerron…
Kauan sitten 19-vuotias maalaistyttö halusi muuttaa Helsinkiin. Vanhempien ehto muutolle oli, että suuressa kaupungissa täytyy tehdä jotain järkevää. Tuoreilla ompelijan papereilla ei ura lähtenyt nousukiitoon, joten päätin hakea opiskelemaan.
Pääsin opiskelemaan Suomen Liikemiesten Kauppaopistoon ja opiskelujen viimeisenä vuonna, monen mutkan kautta, eksyin harjoitteluun Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen verkkokauppaan.
ā
Koska verkkokauppa oli vasta alkutekijöissään harjoitteluni alussa, aloitin liian isot remonttihanskat kädessä kantamalla painavia hyllyjä ja suunnittelemalla myytävien tavaroiden varastointia. Kun viimein tuli aika syöttää tavaroita myyntiin, huomasi myös markkinointiosasto potentiaalini. He halusivat, että avustaisin heitä verkkokaupan markkinoinnissa ja minähän tein työtä käskettyä! Kirjoittelin pieniä juttuja verkkokaupan blogiin, uutiskirjeisiin sekä someen. Työstäni (ja minusta) tykättiin niin paljon, että harjoittelun loputtua kirjotin nimeni alle työsopimukseen!
Tuli kuitenkin aika, jolloin piti suunnata katse eteenpäin ja lähteä etsimään uusia haasteita. Aloitin opiskelun ja samalla uuden luvun elämässäni. Tämä luku on vasta alussa ja toivottavasti just sä kirjoitat sitä kanssani!